Français (France) 
Finnish (FI) 
English (United Kingdom) 
Suomen ympäristökeskuksen mukaan ympäristölaskennassa voidaan erottaa kolme peruslähestymistapaa:
-
laajennettu taloudellinen informaatio eli tavanomaisen kustannus- ja tuottoinformaation laajentaminen ja korjaaminen ympäristönsuojeluun liittyvillä kustannuksilla ja tuotoilla,
-
ympäristöindikaattorit eli taloudellisten mittareiden täydentäminen esimerkiksi päästöjä, jätteitä, energiankulutusta tai muita ympäristöasioita ja luonnonvarojen käyttöä kuvaavilla indikaattoreilla sekä
-
ympäristölähtöinen rinnakkaistilinpito eli kirjanpito materiaalien ja luonnonvarojen käytöstä ja niillä saaduista tuotoista.
Keskityn yhteenvedossani nimenomaan keskimmäiseen eli vihreän tai kestävän projektinhallinnan mittareihin ja jätän tavallisesti käsiteltävät taloudelliset tekijät lähemmän tarkastelun ulkopuolelle. Lähtökohdaksi kirjoituksessa on otettu GPM Global -konsortion PRiSM (Projects integrating Sustainable Methods) -menetelmä ja siihen liittyvä P5-konsepti, jossa kestävän kehityksen toimenpiteet jaetaan 5 eri luokkaan: yhteiskuntavastuu (People), ympäristöasiat (Planet), taloudelliset tekijät (Profit), toimintatavat (Process) ja tuotteet (Product). Useita samoja periaatteita on toki mukana myös projektinhallinnan kansainvälisten järjestöjen kuten PMI (Project Management Institute) ja IPMA (International Project Management Association) eettisissä ohjeissa.
Mittareita on tarjolla sekä ympäristölle aiheutetun kokonaisvaikutuksen arviointiin että tietyn osa-alueen, kuten toiminnan aiheuttamien päästöjen laskentaan. Ensin mainittuihin kuuluvat esim. MIPS-luku (material input per service unit), joka arvioi käytettyjen luonnonvarojen määrää palvelusuoritetta kohden, ja ekologinen jalanjälki, joka mittaa toiminnan kaiken kaikkiaan synnyttämän ympäristökuormituksen tietyllä aikavälillä. Päästölaskennasta tyypillisin esimerkki on hiilijalanjälki, joka kertoo, paljonko kasvihuonekaasuja tai vaihtoehtoisesti pelkästään hiilidioksidia tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy.
MIPS-luku eli luonnonvaratehokkuus
Wuppertal-instituutin kehittämällä MIPS-luvulla (material input per service unit) voidaan suhteuttaa materiaalinkulutus siitä saatuun hyötyyn. Siinä lasketaan materiaalipanos palvelusuoritetta kohden (MI/S) ja sen käänteisarvo S/MI antaa ns. luonnonvaratuottavuuden. MI (material input) on viidessä luonnonvaraluokassa (uusiutumattomat ja uusiutuvat raaka-aineet, vesi, ilma sekä maa- ja metsätaloudessa siirretty maaperä) ilmaistu tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikainen materiaalinkulutus alkaen sen vaatimien laitteiden raaka-aineiden käyttöönotosta aina jätehuoltoon asti. MI mitataan materiaalimääränä (grammoissa, kiloissa tai tonneissa) ja se sisältää materiaalikulutuksen lisäksi tuotteen oman painon. S (service = palvelusuorite) tarkoittaa tuotteen tarjoaman palvelun eli siitä saadun hyödyn määrää (esim. matkustettuja kilometrejä, luku-, pesu- tai muita käyttökertoja).
Tuottavuutta eli ekotehokkuutta voidaan lisätä joko vähentämällä luonnonvarojen käyttöä (MI) tai lisäämällä tuotteesta saadun palvelun (S) määrää. Menetelmän kuvaus laskentaesimerkin kanssa löytyy Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta.
Ekologinen jalanjälki
Ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn tarvittavan maa- ja vesialueen koko voidaan ilmaista ns. ekologisena jalanjälkenä. Yksikkönä käytetään globaalihehtaaria. jolla tarkoitetaan tuottavuudeltaan maapallon keskiarvoa vastaavaa hehtaarin kokoista aluetta. Laskettua kokonaisjalanjälkeä voidaan verrata biokapasiteettiin eli käytettävissä olevaan tuottavaan maa- ja vesialaan. Mittari voidaan laskea eri tasoilla kuten valtioiden, kaupunkien ja kuntien, yritysten sekä henkilöiden osalta. Mikäli kaikkien ihmisten yhteenlaskettu jalanjälki ylittää biokapasiteetin, käytetään tällöin enemmän luonnovaroja kuin mitä maapallo pystyy tuottamaan,
Biokapasiteetti lasketaan viiden eri maatyypin osalta: viljelymaa (cropland), laidunmaa (grazing land), vesialue (marine/inland water area), metsät (forest area) ja rakennettu ympäristö (infrastructure area). Jalanjäljen osalta tarkasteltavia maan käyttöalueita on kuusi, koska metsät on jaettu erikseen metsätalouden (forest products) tarvitsemaan alaan sekä hiilipäästöjen (CO2 emissions) sitomiseen tarvittavaan alueeseen. Keskimääräistä tuottavuutta kuvaavaan globaalihehtaariin on päädytty, koska tuottavuus vaihtelee maa-alueittain ja valtioittain.
Valitettavasti ekologinen jalanjälki on jatkuvasti kasvanut suhteessa biokapasiteettiin siten, että vuonna 2007 maailman ekologinen jalanjälki (2,7 globaalihehtaaria henkeä kohti) oli noin 1,5-kertainen biokapasiteettiin (1,8 hehtaaria henkeä kohti) verrattuna. Ekologinen jalanjälki ilmaistaan havainnollisuuden vuoksi usein myös "maapalloissa", jolloin yksi maapallo vastaa maailman biokapasiteettia kyseisenä vuonna. Maapallon biokapasiteetiksi arvioitiin vuonna 2003 11,2 miljardia hehtaaria. Helmikuussa 2006 maailman väkiluku oli 6,5 miljardia. Tällä väestömäärällä tarvittaisiin noin 4,5 maapalloa tyydyttämään ihmiskunnan tarpeet, jos kaikkien ekologinen jalanjälki olisi yhtä suuri kuin suomalaisten.
Aidon kehityksen indikaattori
Hyvinvoinnin kannalta tärkeiden sosiaalisten asioiden ja ympäristön hintojen puuttuminen on johtanut talouden tuotannon ja sitä edistävien arvojen korostumiseen yhteiskunnassamme. Tätä tasapainottamaan kehitettiin vuonna 1989 kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksi (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW), jonka jatkokehitelmänä syntyi aidon kehityksen indikaattori (Genuine Progress Indicator, GPI).
Laskentakaava voidaan esittää yksinkertaistettuna siten, että GPI = A + B - C - D + I, jossa:
- A = tulonjaolla painotettu yksityinen kulutus
- B = hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden arvo
- C = yksityiset, tuotannon haitoista aiheutuvat menot
- D = luonnon heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset
- I = pääomakannan kasvu ja kansainvälisen kaupan tasapaino
Yhteiskunnan tulonjaon tasaisuutta painotetaan ns. Gini-indeksillä siten, että tasaisempi tulonjako tuottaa kulutukselle korkeamman arvon. Tulosten mukaan Suomessa hyvinvoinnin ja talouskasvun kehitykset erkanivat toisistaan 1990-luvun alun laman myötä. BKT:n käännyttyä jo 1990-luvun alkupuolella uudestaan kasvuun jäivät ISEW- ja GPI-mittarit alhaiselle tasolleen. GPI:llä mitattu suomalaisten kestävä taloudellinen hyvinvointi on luontoon kasautuvien ympäristöhaittojen vuoksi jopa laskenut. Samanlaisia tuloksia on saatu myös Yhdysvalloissa tehdyn laskennan osalta.